LÄMPÖKAIVOT

KYMEN LÄMPÖPALVELUN ENERGIAKAIVO

Kaivon sijainti suunnitellaan parhaimpaan mahdolliseen paikkaan huomioiden kulkureitit, etäisyydet rakennukseen ja tontin rajoihin sekä muut mahdolliset esteet (kaapelit, putket). Olemme aina lähempänä porauspäivää yhteydessä ja käymme läpi porauspäivän kulun sekä varmistamme että poraus tehdään sopivaan aikaan muiden rakennustöiden mukaan.

Kaivoa poratessa tarvitsemme vettä ja sähköä. Pölynsidonnassa tarvittavaan veteen riittää esim. vesiposti ja puutarhaletku. Jatkokappaleet ja tarvittavat liittimet ovat meillä mukana, joten pelkkä vesipisteen näyttäminen/sijainnin kertominen riittää.

Porareiästä syntyvän kivituhkan keräämme porauspölyn keruukonttiin ja viemme pois porauksen ollessa valmis. Kaivon putkituksen, kaivutyöt ja läpiviennit timanttiporauksena tulemme tekemään erikseen sovittuna päivänä porauksen jälkeen.

Energiakaivon suojaputki – maaosuudelle

Suojaputkea käytetään estämään maavesien ja irtoaineksen pääsy energiakaivoon. Suojaputki upotetaan kiinteään kallioon vähintään 1,5-2 metrin syvyyteen. Mikäli kallio on rikkonaista, putkitusta jatketaan kunnes kallio on ehjää ja tiivistä. Käytämme Rautaruukin (nykyisin SSAB) valmistamaa teräksistä suojaputkea Fe37/S235 tai S335. Putken halkaisija on 139,7 mm ja seinämävahvuus 4-5 mm. Lisäksi teräsputkiosuus putkitetaan Lahdessa valmistetulla muovisella suojaputkella (PEH 115 mm). Teräksinen suojaputki tiivistetään poravaunun avulla kiristämällä kiintokallioon.

Energiakaivoissa käytettävät materiaalit

Teräsputkeen asennetaan tiivis maalämmön suojahattu ja sen ympärille muovinen tarkistuskaivo. Lämmönsiirtoaineena käytämme etanolipohjaista Altian Rajamäellä valmistamaa Naturet GeoSafe-maalämpönestettä 28 % (-17°).

Lämmönkeruukollektoreissa (PEM 40 x 2,4 PN8-10) on 6-18 kg:n pohjapaino. Kaivolta lämmönjakohuoneeseen johdettavat vaakaputket (Ø 40/65–68 mm) ovat Uponorin tai Muovitechin valmistamia putkia, joissa on itsessään eriste ja eristeen päällä suojakuori. Vaakaputkien ja kaivon tarkistuskaivon (Ø 315 mm) upotussyvyys on n. 400 mm. Mikäli kaivo sijaitsee liikennöitävällä alueella tullaan tarkistuskaivon materiaaleja muuttamaan rasitusta kestäviksi esim. ajonkestävillä kansilla (5, 20, 40 tn).

Energiakaivon sijainti merkitään talon sokkeliin kiinnitettävällä merkintälaatalla.Poraamillamme energiakaivoilla on 10 vuoden materiaali- ja toimintatakuu.(Takuu ei kata luonnonolosuhteiden muutosten, räjäytystöiden tai muiden vastaavien tapahtumien aiheuttamia vikoja eikä kaivon mitoitusta. Urakoitsija ei vastaa välillisistä vahingoista).

Talman energiaporaus Oy on Poratekin (Suomen Kaivonporausurakoitsijat ry) jäsenliike ja poraamme asiakkaidemme energiakaivot oheisten tietojen ja materiaalien mukaisesti. Suosimme kaivon materiaalivalinnoissa niin paljon Suomessa valmistettuja tuotteita kuin mahdollista.

Sokkeliin kiinnitettävä merkintälaatta

Huoletonta lämmitystä

Toni Liikanen

LVI-Insinööri
Myynti Pohjois-Kymenlaakso
040 151 5535
toni.liikanen@kymenlampopalvelu.fi

Juha Kervinen

Myynti Etelä-Kymenlaakso
044 983 1535
juha.kervinen@kymenlampopalvelu.fi

Anssi Eloranta

Huolto
0400 882 112
anssi.eloranta@kymenlampopalvelu.fi

Joonas Tiihonen

Asennus
044 986 2784
joonas.tiihonen@kymenlampopalvelu.fi

Jarno Pirnes

Asennus
041 3136 945
jarno.pirnes@kymenlampopalvelu.fi

Kouvola

Varasto
Saarenmaantie 3, 45360 Valkeala

Kotkan Citymarket

Myymälä ja varasto

Avoinna ma, ke, to: 12.00-16.30
Jumalniementie 8, 48600 Kotka